Onnea.

Mun lapset ♥
Mun mies ♥
Mun ystävät ♥

En tiedä voisko elämältään enempää enää edes vaatia. Kaikki on vaan niin hyvin. Mä rakastan kotiäitinä oloa, on mieletön etuoikeus saada olla lastensa kanssa, kun ne on ihan pikkuisia. Olla sylittelemässä, kun ne herää, peitellä ne sänkyyn nille. Ruokkia ja hoivata.

On upeeta kun mieskin on niin ihana. Mun ei tarvii kuin sanoa että oon ihan poikki, niin se tekee kaikkensa, jotta mun olo paranisi. Joskus mä vaan mietin, oonkohan mä yhtö hyvä sille. Miesparka kun jää niin helposti paitsioon noiden suurisilmäisten, isopäisten vaahtosammuttimien loisteessa. Mutta sellainenhan tää pikkulapsivaihe on. Kuluttava, mutta superantoisa.

Ja sit mun ystävät! Satu tuli tänään tekemään Robeliukselle soseita ja parantamaan maailmaa. Olenkin ollut aika ahdistunut, kun on jäänyt aikuiskontaktit niin vähiin sairastelujen takia. Onneksi meijän leikkipuistossa on aina väkeä, joiden kanssa höpötellä. Ja kohta on kesäkuu, jolloin Huiskukin tulee takaisin. Hirveä ikävä!

Niin.

Näissä aatoksissa on hyvä mennä nukkumaan. Oikein hyvää yötä.