Täällä ollaan

Hiljaiseloa on vietetty blogin suhteen, muun elämän ei.
Palaan myöhemmin asiaan, nyt mun on harjotieltava autokoulun (!) kirjalliseen kokeeseen.
Kokeilkaa onneanne tässä atrvonnassa kuitenkin:

http://riikkakotiaiti.blogspot.fi/2012/09/polarn-o-pyret-lahjakortti-arvonta.html

Pus,

O

Olen käynyt smurffikylässä

... ja se oli aika tyylikäs. Sony julkaisi 2011 Smurffit- elokuvan 3d:nä ja sitä mainostaakseen maalautti täällä Andalusiassa Juzcàr-nimisen kylän kokonaan siniseksi. Elokuvan maailmanensi-ilta oli myös kyseisessä kylässä. Kylässä on vain 250 asukasta, jotka kuulemma olivat hyvin mielissään kylänsä äkillisestä maailmanmaineesta. Sony tarjoutui maalauttamaan kylän takaisin valkoiseksi, mutta halusivat kyläläiset säilyttää turkoosin värin, toivoen että se toisi turisteja vielä lisää. Veikkaanpa, että Sony samalla vähän restauroi kylää, sen verran uuden näköiset on katot.

Kylään johtava tie oli melkoinen jännitysnäytelmä, kylä on nimittäin ihan vuoren kupeessa. Onneksi oli luotettava ja rauhallinen kuski!

Aapeli

Onni on nukkuva vauva <3

Oiva leipoo, osa II

Kesän ensimmäinen mansikkakakku tehty. Päteekö mansikkakakkuihin sama laki kuin lettuihin - ensimmäinen on aina rumin?

Mansikkakakkua oli syömässä naapurin perhe. Kuriositeettina kerrottakoon, että nelihenkisessä perheessä on käytössä vain kaksi nimeä: isä on José, äiti on Maria José, poika on José ja tytär Maria. Vähän laihialaismeininkiä?

Pöpilässä

Toisilla lapsilla on ehkä mummila, meillä on pöpilä. Se on hyvä kombo, kun isovanhemmat on mami ja papi ja isoäiti on vähän pöpi. Täällä ei tehdä mitään ihmeempiä, lähinnä syödään ja oleillaan. Aapeli kastelee kukkia mielin määrin, Robelius hymyilee ja valvoskelee. Äiti yrittää jaksaa oman äitinsä katon alla. Onneksi on ihana isi, joka ajeluttaa meitä ympäriinsä. Ja hyvää ruokaa. 

Ja sit vähän kuvia:

Perussafkaa

Aika jees lenkkimaasto

Joku hönö ja yksi vauva

Artisokat omalta pihalta

Ex-vaja, nyx-vierasmaja

Sisäänkäynti

Parasta on se, ettei tarvitse tapella hanskoista. Ja seurata lapsen riemua, kun se jahtaa kissoja.

Oiva leipoo osa I

Mä en osaa tehdä kauniita leipomuksia.

Tämä on siis kääretorttu.

Onneksi olen tottunut siihen ja osaan varustautua ennalta. Ostin siis kaupasta kermaa ja kaapissani on aina nonparelleja.

Nyt se näyttää syötävältä.

Hyvin se kelpasi vieraalleni.

Onneksi mun leipomuksilla on yleensä yksi ominaisuus, joko ne on kauniita tai herkullisia. Tämä edusti jälkimmäistä.

Aapelin ensimmäinen vuosi

Ekat fiilikset oli "wrf".

Tammisaaressa oli hyvä koisia.

Papin sylissä, ikää 1,5kk.

Tässä hän on jo 5 kk.

8 kk Espanjassa.

Kylpeminen oli ekana kesänä parasta.

Tää kukkuuleikki oli kans kiva.

11 kk ja viikunaherkuttelut. 

Yksivuotias ja joku hippi.

Vauvakuumeilua ja syöpöttelyä ja sit vähän kaikkkee sekalaista.

Oh shit. Sieltä se hiipii taas. Näin tänään hyvin suloisen pienen nyytin ja sieltä jostain niskan takaa se hyökkäsi. Luojan kiitos Menuel on ehdottomasti kolmatta lasta vastaan enkä mäkään oikeasti haluaisi tuoda tähän maailmaan enempää meidän geeniemme yhdistelmiä. Mä vaan taidan olla niitä naisia, jotka rrrakstaa vauvoja ja joiden vauvakuume rauhoittuu siitten vasta, kun se voi muuttua mummokuumeksi.

**

Eräs toinen asia mitä rakastan, on syöminen. Sitä onkin tässä viime päivinä harrastteltu aika ahkeraan. (Ja kiitos imetyksen, mahdun skinny jeanseihini vaikka syön kuin hevonen! Tää on paras laihdutuskeino ikinä.)

Aapeli meni eilen mummolaan yökylään, ekaa kertaa. Mun sydän itki vähän verta mutta salaa hypähteli rieumuissaan, hetki ilman eittelyä ja älättelyä! Rakas siskoni hoiteli Roopelaista, joka oli oikein reippaasti juonut pullosta. Me painuttiin Menuelin kanssa leffaan, katsomaan Nälkäpeliä. Se yllätti hyvinkin positiivisesti, etenkin kun siitä on puhuttu "uutena Twilightina". Kiinnostaisi kyllä tietää, kuka keksii verrata rankkoja teemoja käsittelevää dystopia-tarinaa pihtausvalistukseksi naamioituun teinimeininkiin, jossa vampyyrit kimaltaa auringossa? Joka tapauksessa leffa oli siis hyvä. Se on hyvä lueskella dystopiaromaaneja tai katsella aihettä käsitteleviä elokuvia aina välillä, muistaa arvostaa sitä, kuinka jees onkaan asua maassa, jossa ajatuksia ei valvota.

**

Mutta niistä syömisistä piti kirjoittamani. Yllättäen taas nää höpöttelyt vähän poukkoilee, siihen saa kyllä tottua, jos meinaa tätä lukea vielä jatkossa. Leffasta sunnistettiin hakemaan sushit ja kiidettiin takaisin kotiin. Vedettiin sitten sushit napaamme ja vahingossa yksi punkkukin kolmeen pekkaan. Menuel ja sisko yritti vätepätoivoisesti opettaa mua syömään puikoilla, mutta ei vaan onnistunut. Onneksi on sormet ja lusikka ja niillä puikoilla sai hyvin kaiveltua wasabia.

Oli tosi hauska ilta, hihiteltiin ja ihmeteltiin Aapelaista, joka on tietysti Maailman Erikoisin Ja Älykkäin Lapsi. Mä yritin myös roikkua otelaudalla, mutta se ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Pääasia kai ettät oli hauskaa (ja luut ei menneet poikki). Tosin Menuel ja sisko väittivät kivenkovaa että mä olen tosikko, mutta minkä mä sille voin että niide vitsit on surkeita?

Tänä aamuna olikin sitten ihanaa herätä vierestä kuuluvaan jokelteluun ja hymyilyyn. Etenkin kun herätys tapahtui klo 7:30, joka on siis todella myöhään. Aapeli kun yleensä hiippailee meidän sänkyyn ennen kukonlaulua vaatimaan mun puhelinta, eikä mokoma  yleensä  innostu mun ehdotuksista joiden ytimenä on sanat "nukutaan vielä vähän". Köllöteltiin hetki sängyssä ja painuttiin Krullaan, josta olin varannut brunssin. Satuttiinkin tutun perheen viereen, joilla on hyvin samankaltainen tilanne kuin meillä. Vertaistuki on aina parasta.

**

On tehnyt todella hyvää kyllä tämä pieni ero Aapelista. Vaikka se hurjan kiltti ja rauhallinen lapsi onkin, on välillä elo pelkästään maailman tyytyväisimmän vauvelin kanssa kuin luksuslomaa. Tosin nyt alkaa jo ikävä kaihertaa, täytynee siis painua itään päin Aapelaista halailemaan.

Onnea.

Mun lapset ♥
Mun mies ♥
Mun ystävät ♥

En tiedä voisko elämältään enempää enää edes vaatia. Kaikki on vaan niin hyvin. Mä rakastan kotiäitinä oloa, on mieletön etuoikeus saada olla lastensa kanssa, kun ne on ihan pikkuisia. Olla sylittelemässä, kun ne herää, peitellä ne sänkyyn nille. Ruokkia ja hoivata.

On upeeta kun mieskin on niin ihana. Mun ei tarvii kuin sanoa että oon ihan poikki, niin se tekee kaikkensa, jotta mun olo paranisi. Joskus mä vaan mietin, oonkohan mä yhtö hyvä sille. Miesparka kun jää niin helposti paitsioon noiden suurisilmäisten, isopäisten vaahtosammuttimien loisteessa. Mutta sellainenhan tää pikkulapsivaihe on. Kuluttava, mutta superantoisa.

Ja sit mun ystävät! Satu tuli tänään tekemään Robeliukselle soseita ja parantamaan maailmaa. Olenkin ollut aika ahdistunut, kun on jäänyt aikuiskontaktit niin vähiin sairastelujen takia. Onneksi meijän leikkipuistossa on aina väkeä, joiden kanssa höpötellä. Ja kohta on kesäkuu, jolloin Huiskukin tulee takaisin. Hirveä ikävä!

Niin.

Näissä aatoksissa on hyvä mennä nukkumaan. Oikein hyvää yötä.

Aapeli siinä ihastelee kevään riemuja, valtavaa kuralätäkköä puiston vieressä. Olin superreipas ja käytiin ulkona vielä illalla vajaat kaksi tuntia (sitä ei lasketa, että kävin samalla kaupassa ostamassa herkkuja).  Ihan mahtavat muuten nuo ulkoiluvermeet, Popin haalari ja Reimatec+-hanskat piti lapsen täysin kuivana vaikka hän käytännössä ui siinä, mikä vielä viime viikolla oli jääkenttä.

                                                                **

Meillä on sairasteltu tosi paljon sen jälkeen kun Robelius saapui ihastuttamaan meitä. Raukka pieni on vasta 4kk vanha, ja silti on sairastanut vissiin kuusi flunssaa. Koska alan olla aika poikki ja katki, päätin alkaa positiivariksi. Sen sijaan että tuskittelisin toisen tukkoista nenää, aion iloita siitä, että mahatautia meillä ei ole vielä ollut koskaan. Ajatelkaa, Aapelikin on jo 2v5kk, eikä ole koskaan oksentanut! Puhumattakaan siitä, että nuo muruset on muuten terveitä ja iloisia heppuja. Tai ylipäänsä siitä, että ne on elossa. Lapset on aina ihme.

                                                                **

Lapsista tulikin mieleen. Musta on nyt loppukeväästä tulossa sekä täti, että kummitäti. Veli vaimoineen saa vauvan, ja Nolla saa pikkusisaruksen aka minä kummilapsen. Olen kummiudesta tosi otettu, mutta myös aika tyypilliseen tapaani vähän hermostunut. Satu on ollut Robbarille niin hyvä kummitäti, että pelkään osaanko olla yhtä hyvä. Ne on aika isot saappaat, jotka pitäisi täytellä. Fiilikset on vähän samanlaiset tätiytymisen suhteen, poikasilla on loistava eno ja "Nussu-täti".

Mä en ole koskaan ollut erityisen luonteva muiden lasten seurassa, toisilta se tuntuu tulevan luonnostaan. Ja lapset aistii feikkauksen saman tien. No, eiköhän halu ja rakkaus riitä. Ainakin alkuun, myöhemmin tarvitaan varmaan rahaakin, hehee!

   
                                                               **

Katsellaan, saisinko muuteltua näitä asetuksia vielä. En ihan händlää tätä bloggailua vielä.

Ensimmäinen postaus

Hei.

Minä olen Oiva, nimestäni huolimatta olen nainen. Vaikka olen feministi, pyörii elämäni kolmen miehen ympärillä, joista yksi on hitusen vaja kolmekymppinen, yksi taaperoikäinen ja pahnanpohjimmaisena vauveli. Nää miehet on kaikki aika ihania, tosin jokainen sitä omalla tavallaan. Vanhin on viisas ja provoileva, keskimmäinen on rauhallinen ja touhukas ja nuorin on oikeastaan lähinnä äänekäs. Lempilaulunsa on oodi leikkikaarelle. Äitikin siitä tykkää.

Itse olen hajamielinen, herkuttelija, himosiivoaja, joskus liian empaattinen, joskus liian kylmä. En ikinä tajua vitsejä, paitsi tietysti omani. Tosin nekin usein unohtuu kesken vitsin kerronnan. En ole lastenvaatefriikki, en ole himosisustaja, en osaa leipoa kauniita kakkuja, mut olen silti ihan hyvä tyyppi. Tykkään hyvästä ruuasta, mutta olen laiska sitä tekemään. Tykkään myös kangaskukista, vihaan liekkokukkien heittämistä roskiin. Olen asunut koko ikäni pääkaupungissa, enkä silti osaa vieläkään liikkua täällä sporalla.

Tällä hetkellä olen kotiäitinä. On tämä kovasti leppoisampaa kuin työelämä, en siis kaipaa töihin vielä. Tosin eipä mulla ole työpaikkaakaan, minne palata. Täytynee harkita lisäopintoja vielä.

Kahden pienokaisen kotiäitiä elo rajoittuu pyhään kolmioon:


ulkoiluun

syömiseen

 ja uniin.

Ensimmäisessä ollaan joskus laiskoja, tokasta huolehditaan aina ja kolmatta mun lapset arvostaa vähän vaihtelevasti!